Sponsorit 2025

Kiitos sponsorit!
Manse Pride 2025 ei olisi mahdollinen ilman upeita sponsoreitamme! Teidän avullanne saamme järjestettyä tapahtuman, joka tuo yhteen monimuotoisen ja upean yhteisömme juhlistamaan rakkautta, yhdenvertaisuutta ja tasa-arvoa.
On aivan mahtavaa, että tänä vuonna mukana on näin moni sponsori – se kertoo siitä, kuinka laajasti ja vahvasti tätä työtä arvostetaan. Tukenne on korvaamatonta ja mahdollistaa sen, että Manse Pride voi kasvaa ja kehittyä.
Vuoden 2025 teema ”Yhtä suurta perhettä” kiteyttää täydellisesti sen, mitä yhdessä tekeminen parhaimmillaan on – ja juuri teidän tukenne tuo tämän hengen näkyväksi ja todeksi. Kiitos, että haluatte olla osana meidän suurta perhettämme!
Kiitos, että seisotte kanssamme tällä matkalla kohti parempaa ja tasa-arvoisempaa tulevaisuutta. Yhdessä olemme enemmän!
Pääyhteistyökumppani
Tampere on kaikkien kaupunki. Manse-pride-viikko on osa kaupungin tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelman toteutusta. Kaupungin eri yksiköt, kuten nuoriso- ja kulttuuripalvelut, järjestävät viikon aikana sateenkaarisensitiivistä ohjelmaa, joissa noudatetaan kaupungin omia turvallisemman tilan periaatteita. Kaupunki liputtaa ylpeästi tiedostavalla, tamperelaisella pride-lipulla. Tampereen kaupunki tuo tänäkin vuonna sateenkaarirauhan julistuksen pride-pääjuhlaan.
Yhteistyökumppani

Solita – Creating impact that lasts
Solita is a technology, data, and design company helping businesses and societies thrive through digital transformation. Founded in Finland in 1996, we’ve grown into a community of over 2,200 experts working across ten countries in Europe. We combine tech, data and AI with deep human insight to build solutions that make life better – whether that’s through smarter services, more sustainable systems, or more inclusive digital experiences. Our services range from strategic consulting and service design to software development, AI and analytics, and cloud services.
Come as you are
At Solita, we believe in equality, diversity, and creating a workplace – and a world – where everyone can come as they are and feel safe, valued, and celebrated. We’re committed to building better working life in many ways – from wellbeing and flexibility to inclusion and psychological safety. We’re proud to be an official Pride partner, supporting the LGBTQIA+ community every day, not just during Pride.
Find out more about who we are and what we stand for:
- Solita’s Sustainability report 2024
- Committed to equality – No shortcuts, no stopping
- Join us – solita.fi
Sponsorit
Pihlajalinna on yksi Suomen johtavista yksityisistä sosiaali- ja terveyspalveluiden tuottajista. Konsernilla on kattavat ja laadukkaat lääkärikeskus- ja sairaalapalvelut sekä työterveys- ja vakuutusyhteistyöpalvelut. Pihlajalinnan arvoja ovat energisyys, eettisyys ja ennakkoluulottomuus.
Pihlajalinna on sitoutunut edistämään monimuotoisuutta, yhdenvertaisuutta ja osallisuutta. Työntekijöilleen konserni tarjoaa merkityksellisen työn laadukkaissa ja turvallisissa työolosuhteissa. Jokainen työntekijä on Pihlajalinnalle tärkeä niin työyhteisön jäsenenä kuin asiakaskokemuksen, toiminnan laadun ja vaikuttavuuden kehittäjänä.
Pirkanmaan Osuuskaupan tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelman lähtökohtana ovat osuustoiminnan periaatteet sekä tietysti strategiamme, jossa tulee vahvasti esiin ihmiset ensin -näkökulma. Haluamme, että Pirkanmaan Osuuskaupassa kohdellaan kaikkia tasapuolisesti ja yhdenvertaisesti, niin asiakkaita kuin henkilökuntaa. Myös me yli 3000 pokkilaista olemme jokainen keskenämme erilaisia ja jokainen on ainutlaatuinen. Haluamme luoda työympäristön, jossa jokainen tuntee itsensä tervetulleeksi ja arvostetuksi ja jossa jokaisella on mahdollisuus onnistua työssään ja ennen kaikkea voida hyvin. Arvostava ja kunnioittava vuorovaikutus on osa tätä. Tahtotilanamme on edistää monimuotoisuutta ja huomioida myös monikulttuurisuus ja -kielisyys entistä vahvemmin tulevaisuudessa.

Pro on työelämän joukkovoima ja yksi Suomen suurimmista ammattiliitoista. Pron jäseniä ovat koulutetut ammattilaiset, asiantuntijat ja esihenkilöt alaan katsomatta. Voimajoukkoomme kuuluu jo 120 000 jäsentä, ja neuvottelemme 150 virka- ja työehtosopimusta. Perustehtävämme on parantaa jäsentemme ja alalle kouluttautuvien työehtoja, toimeentuloa ja kehittymismahdollisuuksia. Lisäksi pidämme huolta jäsentemme hyvinvoinnista niin työssä kuin vapaalla. Uskomme, että inhimillinen työelämä on ihmisoikeus. Rakennamme sosiaalisesti, ekologisesti ja taloudellisesti kestävää, tasa-arvoista yhteiskuntaa – tai sanalla sanoen: työelämäniloa.

Tampereen Teatteri pyrkii työnantajana toimimaan yhdenvertaisuutta edistävällä tavalla. Teatterin toimintakulttuuri perustuu ihmisten monenlaisuuden kunnioittamiseen. Teatteri puuttuu matalalla kynnyksellä epäasialliseen kohteluun, jotta työyhteisössä olisi mahdollista olla omana itsenään. Yhdenvertaisuuden edistäminen näkyy myös ohjelmistossa esimerkiksi uusien näyttämöiden myötä: teatteria tehdään monenlaisten ihmisten kanssa monenlaisille yleisöille.

On ilo kertoa, että Tampereen ev. lut. seurakuntayhtymä on tänä vuonna ensimmäistä kertaa Manse Priden virallinen yhteistyökumppani. Tähänkin asti olemme toki olleet aktiivisesti mukana Pride-viikolla ja järjestäneet muun muassa sateenkaarimessuja ja marssineet mukana Pride-kulkueessa.
Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen yhdenvertaisuuden ja tasa-arvon edistäminen ovat meille tärkeä osa rakkauden ja oikeudenmukaisuuden toteuttamista Tampereella. Tampereen seurakuntien yhdenvertaisuus- ja tasa-arvosuunnitelman mukaisesti haluamme edistää syrjimättömyyttä, yhdenvertaisuutta ja tasa-arvoa. Käytännön tasolla tämä näkyy muun muassa siinä, että Tampereen ev.lut. seurakuntien kirkot on avattu myös samaa sukupuolta olevien pariskuntien vihkimisille.
Manse Priden tämän vuoden perhekeskeinen teema istuu Tampereen seurakuntien tavoitteisiin hyvin. Myös me seurakunnissa haluamme tukea erilaisia perheitä. Seurakuntayhtymän perheneuvonnan asiakaskunnassa – kuten muussakin seurakuntien toiminnassa ja työntekijäjoukossa – seksuaali- ja sukupuolivähemmistöt ovat tasavertaisesti edustettuina ja mukana.
Marssimme Pride-viikolla jakamattoman ihmisarvon, yhdenvertaisuuden ja oikeudenmukaisuuden puolesta. Jumala on luonut meidät omaksi kuvakseen ja hänen rakkautensa kuuluu kaikille.

Kulttuuritoimitus seuraa koko maan kulttuurielämää Tampereen ja Pirkanmaan näkökulmasta. Verkkolehti julkaisee joka päivä kulttuurijournalismia vapaaehtoisvoimin mediatalojen ja instituutioiden ulkopuolella osoitteessa Kulttuuritoimitus.fi. Kaikki kirjoittajat ja kuvaajat ovat allekirjoittaneet yhteiset arvot: moniäänisyys, suvaitsevaisuus ja tasa-arvo sekä maksuttomuus lukijoille – nyt ja tulevaisuudessa.
Tukijat

Särkänniemi on Suomen monipuolisin matkailukohde, jossa ilo kuuluu kaikille. Särkänniemessä noudatamme turvallisemman tilan periaatteita. Jokainen Särkänniemessä vieraileva sitoutuu kohtelemaan muita kunnioittavasti ja kohtaamaan toiset ihmiset ilman ennakkoluuloja. Kaikenlainen kiusaaminen, häirintä ja syrjintä on kielletty. Särkänniemi luo asiakkailleen ja työntekijöilleen turvallisen ympäristön, jossa jokainen voi olla oma itsensä. Särkänniemen turvallisemman tilan periaatteet löytyvät täältä, sekä ne ovat nähtävillä Särkänniemen infonäytöillä, jonka lisäksi niitä nostetaan ja niitä noudatetaan myös Särkänniemen sosiaalisen median kanavissa.

Hartwall kippistää jälleen yhdenvertaisuudelle
Hartwall on ollut Pride-kumppanina joka kesä vuodesta 2018 lähtien.
”Yhteistyö on meille kunnia-asia ja tärkeä perinne”, kertoo Hartwallin henkilöstöjohtaja Katja Hagström.
Pride-kumppanuuden lisäksi Hartwallilla satsataan entistä monimuotoisemman ja suvaitsevaisemman kulttuurin luomiseen talon sisällä. Tarjolla on tietoa ja koulutuksia siitä, miten jokaisen tulee omassa päivittäisessä työssään kiinnittää huomiota yhdenvertaisuuteen ja monimuotoisuuteen.
”Kaikki lähtee siitä, että meistä jokainen oppii tunnistamaan alitajuiset ennakkoluulonsa ja toimimaan yhdenvertaisemmin sekä ajattelussaan että toiminnassaan. Tämä on jatkuvaa työtä, ja olen tosi iloinen siitä, että henkilöstökyselyn mukaan 94 prosenttia hartwallilaisista koki voivansa tulla töihin täysin omana itsenään”, Hagström sanoo.
Hartwallilla on esimerkiksi käynnissä koulutus, jossa jokainen esihenkilö oppii edistämään monimuotoisuutta työyhteisössä vielä vaikuttavammin.
Nightclub Mixei on suomen vanhin yhä toiminnassa oleva LGBTQ+ ihmisille suunnattu ravintola. Takaamme Tamperelaisille turvallisen bile- ja kohtaamispaikan nyt ja tulevaisuudessa.

Vihreät on tulevaisuuspuolue ja yhteiskunnallinen liike, joka kokoaa erilaisista taustoista tulevat ihmiset muuttamaan yhdessä maailmaa. Puolustamme luontoa ja ihmisiä ahneutta ja lyhytnäköisyyttä vastaan. Haluamme varmistaa, että jokainen voi elää oman näköistä elämää, tavoitella haluamaansa koulutusta ja vaihtaa elämän suuntaa tietäen, että yhteiskunnan turvaverkko kannattelee.
Vihreille tasa-arvo ja yhdenvertaisuus muodostavat politiikan kovan ytimen, josta ei tingitä tiukoissakaan paikoissa. Tavoitteemme on kaikille oikeudenmukainen yhteiskunta ja työtä sen eteen jatketaan, kunnes kaikki ovat vapaita ja tasavertaisia. Ihmisoikeudet ovat arvokkaita ja samalla hauraita – ilman jatkuvaa työtä niiden eteen kello voi kääntyä radikaalistikin taaksepäin. Vihreille on selvää, että yhden oikeudet eivät ole toisilta pois – esimerkiksi sukupuolivähemmistöjen oikeus elämään ilman syrjintää ei vähennä kenenkään muun oikeutta samaan. Tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden edistäminen on tärkeää myös paikallisesti: onnistuessamme Tampere ja Pirkanmaa ovat aidosti avoimia meille kaikille. Tasa-arvo ja yhdenvertaisuus ovat myös elinvoimaisen ja kestävän kaupungin elinehto.

SDP Tampere on SDP:hen kuuluvien Tampereella toimivien puolueosastojen katto-organisaatio. Sosialidemokraattien ihanteena on yhteiskunta, jossa vapaus ja tasa-arvo voittavat alistamisen, humaanisuus suvaitsemattomuuden ja oikeudenmukaisuus itsekkyyden.
Tasa-arvo ja yhdenvertaisuus ovat tärkeitä arvoja puolueemme toiminnassa. Jokaisella ihmisellä on yhtäläinen ihmisarvo, jonka vuoksi jokaisella tulee olla yhtäläiset mahdollisuudet oman elämänsä rakentamiseen sekä vaikuttamiseen yhteiskunnassa. Jokainen ihminen syntyy arvoltaan ja oikeuksiltaan yhdenvertaisena ja ainutlaatuisena yksilönä.

Vasemmistoliitto on uuden ajan punavihreä kansalaisliike. Vasemmistoliiton osana Tampereen Vasemmisto työskentelee oikeudenmukaisen, tasa-arvoisen ja vapaan yhteiskunnan puolesta. Rakennamme ekologisesti kestävää hyvinvointivaltiota, jossa kaikilla on yhtäläiset mahdollisuudet itsestään ja lähimmäisistään huolehtimiseen.
Tampereen Vasemmiston tavoitteena on oikeudenmukainen, tasa-arvoinen ja ekologisesti kestävä Tampere, Suomi ja maailma. Visiostamme Tampereelle voit lukea täältä. Tampereen Vasemmisto ry on Vasemmistoliiton kunnallisjärjestö, joka kokoaa tamperelaisia Vasemmistoliiton jäseniä ja toimii myös jäsenjärjestöjen yhdyssiteenä, kunnallisjärjestönä. Osallistumme kunnallispolitiikkaan, järjestämme tapahtumia ja muita julkisia tilaisuuksia, illanviettoja sekä avoimia keskustelu- ja kulttuuritapahtumia.
Tampereen Vasemmisto tiedottaa omasta ja Vasemmiston valtuustoryhmän toiminnasta ja kannoista tiedotusvälineissä, erityisesti Pirkanmaan Vasemmiston verkkolehdessä Vasen Kaistassa.
Tullintorilla monimuotoisuus, osallisuus ja tasa-arvo (Diversity, Equity & Inclusion, DEI) ovat keskeinen osa toimintaamme ja sitoutumistamme kestävään kehitykseen. Uskomme, että erilaiset näkökulmat, taustat ja kokemukset rikastuttavat Tullintorin yhteisöä ja tekevät siitä entistä elinvoimaisemman. Ne vahvistavat kykyämme palvella asiakkaitamme, vuokralaisiamme ja muita sidosryhmiämme paremmin – tarjoten avoimen, turvallisen ja saavutettavan ympäristön kaikille.
Me Amnestyn Suomen osastossa olemme sitoutuneet edistämään yhdenvertaisuutta ja moninaisuutta kaikessa toiminnassamme.
Visiomme mukaan Amnestyn Suomen osasto on antirasistinen ja intersektionaalisesti feministinen toimija, jonka tavoitteena on ihmisoikeuksien yhdenvertainen toteutuminen kaikille niin Suomessa kuin kansainvälisestikin.
Amnestyn työ perustuu syrjimättömyyden periaatteeseen. Kampanjoimme syrjiviä käytäntöjä vastaan monella tavalla eri puolilla maailmaa toimivien yhteisöjen kanssa.
Monadilla uskomme, että koodi ei yksin muuta maailmaa, mutta yhdessä ajateltu ratkaisu voi. Arvojamme – avoimuutta, yhteisöllisyyttä ja jatkuvaa oppimista – ohjaa halu rakentaa yhdenvertaisempaa työelämää, jossa jokainen voi olla oma itsensä. Monimuotoisuus on meille voimavara, joka rikastuttaa ajatteluamme ja luo pohjan kestäville digitaalisille ratkaisuille. Manse Priden tukeminen on meille luonnollinen osa sitoutumista avoimeen ja yhdenvertaiseen toimintakulttuuriin.

Palvelualojen ammattiliitto PAM ry on yksityisillä palvelualoilla työskentelevien ammattiliitto. Liittoomme kuuluu 190 000 jäsentä, joista kaksi kolmasosaa on naisia. Suurin osa jäsenistämme työskentelee vähittäiskaupassa, matkailu-, ravintola- ja vapaa-ajanpalveluissa, kiinteistöpalveluissa sekä vartiointialalla. Neuvottelemme palvelualoille työehtosopimukset. Parannamme alojemme työntekijöiden vaikutusmahdollisuuksia työhön, työyhteisöön ja työn turvallisuuteen sekä liiketoiminnan kehittämiseen. Edistämme kansallisesti ja kansainvälisesti demokratiaa, oikeudenmukaisuutta, tasa-arvoa ja sosiaalista turvallisuutta. Meille työelämän yhdenvertaisuuden ja moninaisuuden edistäminen on sydämen asia.

Cybershop -Tasa-arvoa ja rakkautta vuodesta 2003
Vuodesta 2003 lähtien olemme palvelleet asiakkaitamme sekä verkkokaupassamme että fyysisissä myymälöissämme, tarjoten rohkeita vaihtoehtoja valtavirtamuodin rinnalle. Cybershopin maailmassa jokainen saa olla oma itsensä – olipa tyyli mikä tahansa.

Silja Helinä – Tantra kuuluu kaikille!
Tasa-arvo ja yhdenvertaisuus eivät ole minulle pelkkiä sanoja- ne ovat arjen tekoja ja asenteita. Haluan luoda binääriseksi koetusta tantrasta turvallisen, kehotietoisen ja syrjimättömän kokemuksen, jossa jokainen saa tulla nähdyksi ja kohdatuksi omana itsenään – sukupuolesta, seksuaalisuudesta tai kehon tarinasta riippumatta.
Tantraopettajana keskityn siihen, mikä on elävää ja totta juuri sinussa, tässä hetkessä. Luon tiloja, joissa queer-ihmiset voivat kokea tantrista iloa, nautintoa ja yhteyttä ilman pelkoa, oletuksia tai lokeroita. Uskon maailmaan, jossa rakkaus, ilo ja yhteys kuuluvat kaikille, ei vain harvoille.

Monimuotoisuustyö on meille Lidlillä tärkeää. Haluamme edistää tasa-arvoisempaa työelämää ja teemme töitä yhdenvertaisuuden eteen – ja haluamme kehittää toimintaamme tällä saralla edelleen. Siksi olemme myös mukana tukemassa Manse Pridea.
Noin 5600 lidliläisen joukkoon mahtuu monta eri kulttuuria sekä erilaisia kokemuksia, taustoja, kykyjä ja ideoita. Mielestämme monimuotoisuus on ehdottomasti vahvuus ja meillä jokainen saa olla juuri sellainen kuin on – niin työntekijänä kuin asiakkaana.

Talentia on Suomen ainoa sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö. Talentiassa tunnetaan sosiaalialan työn olosuhteet ja työn vaatimukset, ja ollaan mukana vaikuttamassa niihin. Talentian jäsenyhdistyksenä Pirkanmaan Talentia valvoo jäsenten etua alueellisesti ja ammatillisesti. Me Pirkanmaan Talentiasta otetaan kantaa ajankohtaisiin aiheisiin, tarjotaan yhteisön läheltäsi ja järjestetään mukavaa tekemistä vapaa-ajalle. Meille tärkeää on tasa-arvo ja yhdenvertaisuus ja siksi halusimme lähteä mukaan Manse Priden tukijaksi tänä vuonna.
Halla Custom Instruments. Kaikki soittimet ei ole saman arvoisia, mutta ihmiset on. Soitinrakentajamestarin tekemät huollot, korjaukset, custom-mikit ja -soittimet.

Vastavirta on kaksikymmentä vuotta toiminut vaihtoehtoinen musiikki-klubi Tampereen Pispalassa. Vastavirta-klubilla tasa-arvo ja yhdenvertaisuus ovat keskeisimpiä arvojamme ja niiden eteen työskennellään jokapäiväisessä baariympäristössä ja tapahtumissamme. Olemme aktiivinen toimija turvallisempien tilojen periaatteiden edistämisessä ja ylläpitämisessä. Monissa tapahtumissamme tasa-arvo ja yhdenvertaisuus esiintuominen on aivan oleellista ja kiinnitämme erityisesti artistien, keikka- ja tapahtumajärjestäjien ja muiden toimijoiden moninaisuuteen.
Omat turvallisemman tilan periaatteemme ja esteettömyystietomme löytyvät nettisivuilta vastavirta.net
”Turvallisempi tila tehdään yhdessä”

Sinful is the Nordic region’s largest online retailer of sex toys and erotic products. Since our launch in 2008, we’ve been dedicated to breaking taboos surrounding intimacy and creating greater closeness and joy in people’s lives. Our mission is to improve everyone’s sex life—regardless of age, health or life circumstances.

Olen Jaate Serlippens (she/her), handpoke artisti ja taiteilija Tampereella. Tatuointeja olen tehnyt 5 vuotta ammattitaidolla, ja tilani on terveysviranomaisten tarkatsama ja hyväksymä. Minulla on syvä rakkaus eläimiin, luontoon ja käsitöihin – oli kyse sitten tatuoinneista, neulomisesta tai maalaamisesta. Pieni studioni on minulle turvallisuuden ja rauhan paikka, ja tärkein tavoitteeni on, että jokainen ovesta sisään astuva kokee olonsa turvalliseksi, nähdyksi ja tervetulleeksi juuri sellaisena kuin on. 🧡
Tasa-arvo ja yhdenvertaisuus ovat toimintani kulmakiviä. Haluan varmistaa, että jokainen asiakas voi olla oma itsensä ja tulla kohdatuksi kunnioittavasti – riippumatta taustasta, kehosta, identiteetistä. Olitpa hakemassa ensimmäistä tai kymmenettä tatuointiasi, voit luottaa rauhalliseen ja turvalliseen ilmapiiriin, jossa sinun mukavuutesi on tärkeintä. Haluan luoda jotain mikä saa sinut hymyilemään, oli se sitten taidetta iholla tai seinillä.

Finlayson Soi – Kaustisen etkot 2025 haluaa antaa yleisölle kodikkaan viikonloppufestivaalin 13.–14.6. Finlaysonin alueella. Tapahtuman järjestää Kulttuuritoimituksen tuotantopalvelut yhteistyössä sellaisten ihmisten ja toimijoiden kanssa, jotka jakavat Kulttuuritoimitus-yhteisön kanssa samat arvot rauhaa rakastavasta ja suvaitsevaisesta maailmasta. Festivaali noudattaa turvallisemman tilan periaatteita.

Saisiko olla villeimpiä tarinoita viidakon piiloista?
Oi kyllä! Lepakkosafari on podcast, jossa puhutaan rohkeasti ja suoraan siitä, mitä on olla oma itsensä – ilman filttereitä.
Safarioppainasi toimivat Tanja (@tavistanja) ja Susanna (@fit.susanna) – neurokirjolla olevat, aikuisiällä lepakoina kaapista ulos tulleet seikkailijat, joiden elämään mahtuu vauhtia ja vaarallisia tilanteita, mutta myös vihdoin täyttä rehellisyyttä itselleen ja muille.
Tässä podcastissa sukelletaan syvälle sateenkaarielämään rönsyilevällä mutta hyväntahtoisella otteella. Aiheet vaihtelevat arjen kommelluksista identiteetin rakentamiseen, ihmissuhteisiin ja sopivasti feministiseen ränttiinkin.
Lepakkosafari on kuunneltavissa ilmaiseksi Spotifyssä, Apple Podcastissa ja Podplayssa.
Ota seurantaan myös meidän Instagram: @lepakkosafari, niin pysyt mukana uusimmissa villityksissä!
Let’s go!
Järjestökumppanit

Mielenterveysomaiset Pirkanmaa – FinFami ry on tukena heille, joiden läheisellä on haasteita mielenterveyden tai päihdekäytön kanssa. Tarjoamme maksutonta keskustelutukea ja vertaistukea sekä järjestämme erilaisia vertaistukiryhmiä. Olemme ainoa toimija, joka on keskittynyt pelkästään läheisten hyvinvoinnin ja jaksamisen tukemiseen.
Yhdenvertaisuus ja ihmisoikeudet ovat arvoja, joiden takana mekin seisomme. Meille jokainen ihminen on yhtä tärkeä. Kohtaamme jokaisen meiltä tukea hakevan yhtä arvostavasti ja kohtaamme ennen kaikkea ihmisen. Emme hyväksy syrjintää missään muodossa. Olemme määrittäneet toiminnallemme turvallisemman tilan periaatteet, joita noudatamme kaikessa toiminnassamme. Tämän tarkoituksena on esimerkiksi se, että jokainen voi tuntea olonsa ryhmissämme turvalliseksi.

Sateenkaariperheet ry:lle tasa-arvo ja yhdenvertaisuus ovat toiminnan ydinarvoja. Edistämme yhteiskuntaa, jossa jokaisella perhemuodolla ja kaikilla ihmisillä on yhtäläiset oikeudet, mahdollisuudet ja arvostus – riippumatta sukupuolesta, seksuaalisesta suuntautumisesta, sukupuoli-identiteetistä tai perhemuodosta.
Käytännössä tasa-arvo ja yhdenvertaisuus näkyvät muun muassa turvallisten tilojen luomisessa ja saavutettavien palvelujen tarjoamisessa. Vertaistuki on meille keskeinen voimavara – se tuo yhteen perheet, jotka jakavat samankaltaisia kokemuksia ja tarpeita. Lisäksi teemme aktiivista vaikuttamistyötä lainsäädännön kehittämiseksi, jotta sateenkaariperheet saisivat yhdenvertaisen aseman suomalaisessa yhteiskunnassa. Meille yhdenvertaisuus ei ole vain päämäärä, vaan jokapäiväinen toimintatapa.

MLL Tampereen osasto edistää yhdenvertaisuutta ja tasa-arvoa tarjoamalla maksuttomia palveluita eri ikäisille ja kulttuuritaustaisille ihmisille sukupuolesta, iästä tai taustasta riippumatta. Toimintaamme ovat lämpimästi tervetulleita kaikenlaiset perheet: lapset, nuoret ja vanhemmat.
Teemme yhteistyötä eri toimijoiden kanssa ja viemme palveluita myös alueille, joilla niitä tarvitaan. Tiloissamme noudatetaan turvallisemman tilan periaatteita, jotka on laadittu yhdessä asiakkaiden kanssa.

Mielen ry on Pirkanmaalla toimiva yleishyödyllinen ja yhteiskunnallinen yhdistys, joka tuottaa palveluja mielenterveyden häiriöistä ja riippuvuuksista toipuville sekä kaikille avointa toimintaa toipumisen, positiivisen mielenterveyden ja hyvinvoinnin tueksi.
Asiakaslupauksemme on:
Tulet kohdatuksi
- Mielen ry:ssä emme ohita ihmistä, olemme häntä varten olemassa
- Meillä halutaan kohdata, kuunnella ja ymmärtää
- Pyrimme lieventämään yksinäisyyttä ja erillisyyden kokemusta sekä ulossulkevia käytäntöjä
- Jokainen on tervetullut sellaisena kuin on, kokemuksineen ja toiveineen

Setlementti Tampere ry on uskonnollisesti ja poliittisesti sitoutumaton, yleishyödyllinen järjestö. Edistämme oikeudenmukaisuutta, yhdenvertaisuutta ja yhteisöllisyyttä. Olemme rohkeasti ihmisen puolella!

Meille Hivpointissa on tärkeää, konkreettisen teoin, olla rakentamassa yhteiskuntaa, jossa jokainen ihminen kohdataan kunnioittavasti ja yhdenvertaisesti. Haluamme purkaa stigmaa, jotta kaikilla ihmisillä olisi mahdollisuus saada tarvitsemaansa tukea ja seksuaaliterveyspalveluita matalalla kynnyksellä. Seksuaalisuuden ja sukupuolen moninaisuuden huomiointi on läpileikaavaa kaikessa toiminnassamme ympäri vuoden.

Transfeminiinit ry on vuonna 2020 perustettu sosiaali- ja terveysalan potilasjärjestö. Toimintamme tarkoitus on ajaa transfeminiinejä koskevia yhteiskunnallisia oikeuksia ja ylläpitää transfeminiineille tukiverkostotoimintaa.
Toimimme yhteistyössä monien kansalaisjärjestöjen, hyvinvointialueiden ja ammattilaisten kanssa edistääksemme transihmisten, erityisesti transnaisten ja transfeminiinien henkilöiden, oikeuksia hyvään elämänlaatuun ja terveyteen.

SOS-Lapsikylä edistää yhdenvertaisuutta ja tasa-arvoa kaikessa toiminnassaan, osana kansainvälistä SOS Children’s Villages -verkostoa. Työmme perustuu ihmisoikeusperustaiseen lähestymistapaan, jossa jokaisen lapsen, nuoren ja perheen oikeus syrjimättömään kohteluun tunnustetaan ja turvataan – esimerkiksi kulttuuritaustasta, sukupuolesta tai seksuaalisesta suuntautumisesta riippumatta. Tuemme seksuaali- ja lisääntymisterveyden ja -oikeuksien (SRHR) sekä sukupuolten tasa-arvon toteutumista kehitysyhteistyöhankkeissamme Gambiassa, Etiopiassa ja Tansaniassa. Näissä hankkeissa keskitymme erityisesti naisten, tyttöjen ja nuorten oikeuksien, suojelun ja osallisuuden vahvistamiseen. Samalla vaikutamme laajemmin turvallisten, syrjimättömien kasvuympäristöjen rakentamiseen kaikille lapsille ja nuorille – niin Suomessa kuin kansainvälisesti. SOS-Lapsikylän vapaaehtoistoiminnassa esteettömyyttä ja saavutettavuutta on edistetty tarjoamalla laajoja mahdollisuuksia osallistua digityöhön. Kuuntelemalla ja osallistamalla vapaaehtoisia voimme hyödyntää heidän laajaa ammatillista ja henkilökohtaista ymmärrystään lapsia, nuoria ja perheitä koskevissa asioissa. SOS-Lapsikylässä huomioidaan myös monenlaiset perheet ja perhesuhteet.

Arttelin arvoihin kuuluvat kumppanuus, yhdenvertaisuus, osallisuus ja rohkeus. Nämä arvot ohjaavat kaikkea Arttelin toimintaa Pirkanmaalla. Arttelin toimii kumppanuuden mahdollistajana, yhteistyökumppanina, kohtaamispaikkana ja työyhteisönä. Yhteistyössä toteutettava toiminta pyrkii vähentämään syrjintää, lisäämään yhteisöllisyyttä ja turvallisuutta sekä vahvistamaan ihmisten osallisuutta ja arjen hallintaa. Kumppanuustalon kävijöitä kohdellaan tasavertaisesti, ja jokainen kohdataan avoimesti. Mahdollisiin syrjintätapauksiin puututaan välittömästi.

YAD ry on pieni ja rohkea ehkäisevän huumetyön järjestö. Toimintamme perustuu vapaaehtoistyöhön ja vertaisuuteen sekä asiantuntija- että kokemustiedon yhdistämiseen. Kohtaamme nuoria erilaisissa ympäristöissä, esimerkiksi verkossa, festareilla, nuokkareilla, kouluilla ja niin edelleen – aina nuorilta nuorille ja vertaisuuden periaattein. YAD ry:llä on vahva yhteenkuuluvuuden tunne sekä hyväksyvä ja turvallinen ilmapiiri. Meillä voi puhua huumeista ilman, että kukaan tuomitsee tai arvottaa. Osallistumalla toimintaan pääset mukaan vaikuttamaan sinulle tärkeisiin asioihin – hyvällä porukalla! Lähtökohtina ovat nuorten omat ideat ja mielenkiinto.
Ihmisoikeudet ja niiden toteutumisen edistäminen on järjestömme ydintä. Tavoitteenamme on vähentää stigmaa, mahdollistaa osallisuuden ja vaikuttamisen kokemuksia sekä olla yhteisö, jonne jokainen kokee olevansa tervetullut. Olemme yhdessä nuorten kanssa laatineet turvallisemman tilan periaatteet, joita noudatamme kaikessa toiminnassamme.