Tietosuojaseloste

Manse Pride

mansepride.fi

Sinuiksi ry

yhdistys.sinuiksi.fi

Näsilinnankatu 48 E

33200 Tampere

Keräämme tietoja Manse Pride -verkkosivun käyttäjistä vain sen verran ja sitä varten, että saamme numeraalista tietoa, kuinka laajan ryhmän ihmisiä tapahtuma tavoittaa, jotta saamme jatkossakin esimerkiksi avustuksia ja pystymme kehittämään tulevien vuosien tapahtumia.

Käytämme sivustolla Google Analyticsia selvittääksemme muun muassa kävijämääriä, sivuston toimivuutta ja käyttäjien alueellista jakautumista. Tilastolliset tiedot kerätään ja annetaan eteenpäin muille aina sellaisessa muodossa, että ne eivät sisällä henkilötietoja.

Vapaaehtoisten tietoja käsitellään suojatun Surveypal-verkkolomakkeen kautta annettujen tietojen pohjalta. Kerätyt tiedot perustuvat suostumukseen. Yhteistyökumppaneilta keräämme tietoja, joita ovat organisaatio, organisaation yhteyshenkilö ja hänen yhteystiedot sekä tietoja suunnitelluista ohjelmasisällöistä.

Kerättyjä tietoja käytetään tapahtuman tarpeelliseen viestintään ja tiedottamiseen sekä lakisääteisten velvollisuuksien täyttämiseen. Tietoja ei anneta ulkopuolisille eikä EU/ETA-alueen ulkopuolelle. 

Kunnioitamme henkilötietojesi luottamuksellisuutta. Säilytämme henkilötietoja vain niin kauan, kuin se on tarpeen tässä tietosuojaselosteessa määriteltyjen henkilötietojen käsittelytarkoitusten toteuttamiseksi.

Tietosuojaselostetta koskevissa asioissa, ota yhteyttä:

mansepride(at)pirkanmaanseta.fi