Tue Manse Priden järjestämistä

Lahjoitukset tukevat Sinuiksi ry:n voittoa tavoittelematonta ja yleishyödyllistä toimintaa sekä paikallisesti Pirkanmaalla että valtakunnallisen Sinuiksi tuki- ja neuvontapalvelun toimintaa. Tukesi mahdollistaa vertaistukea, neuvontaa, yhteisöllisiä kohtaamisia ja turvallisempaa arkea sateenkaari-ihmisille.
Liity Manse Priden tukitiimiin
Manse Pride tuo Tampereelle iloa, yhteisöllisyyttä ja turvallisia kohtaamisia jo 12. kerran. Pride on paljon enemmän kuin yksi tapahtumaviikko. Se on mahdollisuus tulla nähdyksi, kohdatuksi ja hyväksytyksi omana itsenään.
Tänä vuonna voit liittyä mukaan myös Manse Priden tukitiimiin ja olla mahdollistamassa kasvavan ja vaikuttavan tapahtuman toteutumista.
Tukesi auttaa järjestämään:
- ammattimaisesti toteutetun Pride-tapahtuman
- kiinnostavia esiintyjiä ja ohjelmaa
- maksuttomia tapahtumia kaikille
- näkyvyyttä sateenkaariyhteisölle
- vapaaehtoistoimintaa ja yhteisön hyvinvointia Pirkanmaalla
Yhteislahjoituskampanjat tavoite on 5 000 euroa. Tavoitteen saavuttaminen mahdollistaa kasvavan tapahtuman järjestämisen, ja kaikki tavoitteen ylittävät lahjoitukset ohjataan lyhentämättömästi Sinuiksi ry:n yleishyödylliseen ja voittoa tavoittelemattomaan valtakunnalliseen sekä paikalliseen tuki- ja vertaistoimintaan.
Jokainen lahjoitus rakentaa Tamperetta ja Suomea, jossa jokainen voi tuntea kuuluvansa joukkoon.
Voit tukea toimintaa monella tavalla
Voit olla mukana vahvistamassa sateenkaariyhteisön hyvinvointia:
- liittymällä kuukausilahjoittajaksi
- tekemällä kertalahjoituksen
- liittymällä Manse Priden tukitiimiin
- tulemalla vapaaehtoiseksi mukaan toimintaan
- liittymällä Sinuiksi ry:n jäseneksi
- ostamalla Manse Pride -tuotteita
Manse Pride -tuotteita on saatavilla verkkokaupassa.
Kiitos, että olet mukana mahdollistamassa turvallisempaa, yhdenvertaisempaa ja yhteisöllisempää tulevaisuutta kaikille.
Pidetään yhdessä tiedostampi sateenkaarilippu korkealla!