Osallistuminen ja ohjelmahaku
Järjestö, yritys tai palveluntuottaja: Ole kuin Tampere
Paras tapa osallistua Manse Pride -viikkoon yrityksille, järjestöille ja palveluntarjoajille on sitoutua yhdenvertaisuuden ja tasa-arvon edistäjäksi.
On tärkeää, että asiakkaat ja sidosryhmät tietävät esimerkiksi eri palvelua valitessaan, että palvelu noudattaa yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolakeja, ja että ajan voi varata tai liikkeeseen voi tulla huoletta ilman pelkoa asiattomasta kohtelusta. Isojen toimijoiden velvoitteisiin kuuluu myös lakisääteisesti suunnitelmallinen yhdenvertaisuuden ja tasa-arvon edistäminen.
Esimerkiksi Tampereella tasa-arvo- ja yhdenvertaisuustyötä ohjaa Tampereen kaupungin uusi tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma.
Ole siis kuin Tampere – edistä yhdenvertaisuutta.
Ohjelmahaku Manse Pride -viikolle 2024 aukeaa myöhemmin keväällä!
Pride-viikon ohjelmakalenteri rakentuu samaan tapaan kuin viime vuonna, eli ohjelmasisällöt ovat valtaosin itsenäisiä tapahtumatuotantoja lukuisten eri toimijoiden järjestäminä. Ehdimme marssin ja pääjuhlan lisäksi itse järjestämään hyvin vähän pride-tapahtumia, joten ajatuksenamme on toimia alustana, jonne voi ilmoittaa valmiita ohjelmasisältöjä.
Manse Pride -tiimi hoitaa tiedottamisen sekä marssin ja pääjuhlan järjestelyt. Tampereen kaupungin nuorisopalveluiden sateenkaarinuorisotyö vastaa pääosin nuorille (12–25-vuotiaille) suunnatusta ohjelmasta.
Haemme Manse Pride -viikolle valmiita ohjelmasisältöjä.
Jos sinulla on valmis ohjelmakokonaisuus (mm. sisältö, paikka, rahoitus ja toteutus kunnossa), jonka haluaisit osaksi Manse Pride -viikon ohjelmaa, voit ilmoittaa siitä meille!
Pyrimme saamaan mahdollisimman monen pride-viikkoon soveltuvan tapahtuman mukaan ohjelmakalenteriin. Pienen pride-tiimimme rajallisuuden vuoksi joudumme kuitenkin myös karsimaan ja jättämään joitain tapahtumia pois, jotta ohjelmakalenteri pysyy hallittavassa koossa.
Jotta ohjelma on mahdollista lisätä Manse Priden ohjelmakalenteriin, tarvitsemme vähintään seuraavat tiedot:
(Voit kopioida listauksen itsellesi ja vastata sen avulla jokaiseen kohtaan. Muistathan tarkistaa oikeinkirjoituksen!)
1. Ohjelman nimi
2. Päivämäärä ja kellonaika (esim. 12.6.2023 klo 12:00-14:00)
3. Järjestäjä / Järjestäjät (sekä mahdolliset yhteistyökumppanit)
4. Kenelle suunnattu (ikärajaton / nuoret 12-25 v. / täysi-ikäiset / seniorit)
5. Ohjelman kuvaus (muutamalla virkkeellä)
6. Turvallisemman tilan ohjeet (linkki, tai että kerrotaan paikan päällä) Ohjeita löydät täältä.
7. Tapahtumapaikka (osoite sekä tulo-ohjeet, mielellään linkkeinä / verkkotapahtuman paikka)
8. Esteettömyystiedot (auki avattuna tai linkki niihin)
9. Kieli (mitä kieliä tapahtumassa käytetään)
10. Lisätietoja (keneltä tai mistä saa lisätietoja, esim. sähköposti tai järjestäjän www-sivusto)
11. Ilmoittautuminen (tarvitseeko ilmoittautua ja miten ilmoittaudutaan, esim. lomake tai sähköposti)
12. Maksullisuus (maksuton / maksullinen, mitä maksaa ja mihin maksetaan)
Alustavat ohjelmatiedot lähetetään pride-tuottajallemme sähköpostiin: mansepride(at)pirkanmaanseta.fi
Kun kaikki tarvittavat tiedot on huolellisesti kerätty, täytä LOMAKE ohjelmatietojen kalenteriin merkitsemistä varten.
Somenostoja ja verkkosivujen uutisia varten otamme mielellämme vastaan valmiita kuvia saatetekstien kera, mikäli sellaisia löytyy, sekä uutisehdotuksia verkkosivuille. Näin autatte meitä saamaan kaiken viestintäkanaviin ajoissa ja ihmiset nauttimaan pride-viikon ohjelmistosta!
- Nosto sosiaaliseen mediaan: Kuva JPG/PNG -tiedostona (mielellään yksi yhteensopiva IG ja FB) + valmis saateteksti. (Huom. Muistathan tarkistaa oikeinkirjoituksen!)
- Uutisehdotus verkkosivuille: Lyhyt uutisteksti (n. 50-100 sanaa) + kuva JPG/PNG-tiedostona sekä kuvateksti. (Huom. Joudumme tekemään uutisnostoja valikoiden kiireen vuoksi!)
Aineistoja voi lähettää sähköpostiin mansepride(at)pirkanmaanseta.fi, kirjoita otsikkoon: “Nosto sosiaaliseen mediaan / uutisehdotus verkkosivuille + tapahtuman / järjestäjän / aiheen nimi”.
Manse Pride 2023 -logoa ja graafisia elementtejä voi halutessaan hyödyntää, mutta emme edellytä niiden käyttöä. Muistattehan huomioida omissa materiaaleissa ja viestinnässä selkeyden sekä saavutettavuuden!
Ladattavat tiedostot ja käyttöohjeet
Manse Pride 2023 – Logot ja graafiset elementit Google Drive -kansio (avautuu uuteen välilehteen)
Manse Pride 2023 – Visuaalinen ilme ja ohjeita graafisten elementtien käyttöön (avautuu uuteen välilehteen)