Osallistu

Paras tapa osallistua Manse Pride -viikkoon yrityksille, järjestöille ja palveluntarjoajille on sitoutua yhdenvertaisuuden ja tasa-arvon edistäjäksi.

On tärkeää, että asiakkaat ja sidosryhmät tietävät esimerkiksi eri palvelua valitessaan, että palvelu noudattaa yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolakeja, ja että ajan voi varata tai liikkeeseen voi tulla huoletta ilman pelkoa asiattomasta kohtelusta. Isojen toimijoiden velvoitteisiin kuuluu myös lakisääteisesti suunnitelmallinen yhdenvertaisuuden ja tasa-arvon edistäminen.

Esimerkiksi Tampereella tasa-arvo- ja yhdenvertaisuustyötä ohjaa Tampereen kaupungin uusi tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma.

Ole siis kuin Tampere – edistä yhdenvertaisuutta.

Vapaaehtoistyö on pride-viikon sydän ja ehdoton edellytys juhlan ja mielenosoituksen toteutumiselle. Manse Pride -viikko sekä marssi ja pääjuhla kasvavat vuosi vuodelta suuremmiksi. Tämä tarkoittaa sitä, että myös vapaaehtoisten joukkoon tarvitaan enemmän tekijöitä!

Vapaaehtoisena tuet työtämme seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen ihmisoikeuksien edistämiseksi. Olet konkreettisesti mahdollistamassa tuhansien ihmisten osallistumisen viikon tapahtumiin sekä marssiin ja pääjuhlaan! Pääset kokemaan yhdenvertaisuuden puolesta tehtävää työtä aitiopaikalta ja olet osa yhteisöämme.

Vapaaehtoishaku Manse Pride -viikolle 2024 aukeaa myöhemmin keväällä!

Pride-viikon ohjelmakalenteri rakentuu samaan tapaan kuin viime vuonna, eli ohjelmasisällöt ovat valtaosin itsenäisiä tapahtumatuotantoja lukuisten eri toimijoiden järjestäminä. Ehdimme marssin ja pääjuhlan lisäksi itse järjestämään hyvin vähän pride-tapahtumia. Tänä vuonna ohjelmahaku toteutetaan Tampereen tapahtumakalenterin kautta.

Manse Pride -tiimi hoitaa tiedottamisen sekä marssin ja pääjuhlan järjestelyt. Tampereen kaupungin nuorisopalveluiden sateenkaarinuorisotyö vastaa pääosin nuorille (12–25-vuotiaille) suunnatusta ohjelmasta.

Ohjelmahaku Manse Pride -viikolle 2024 aukeaa myöhemmin keväällä!