Manse Pride 2024 suojelija Presidentti Tarja Halosen tervehdys
Hyvät ystävät!
Nyt pidettävää Manse Pridea vietetään 10. kertaa. Tapahtuma on vuosien varrella kulkenut eri nimisenä, mutta sen tavoitteina on ollut koko ajan yhteiskunnan läpäisevä yhdenvertaisuusarvo.
Yhteinen työmme onkin juhlinnan arvoista. Moni asia Suomessa onkin muuttunut hyvään suuntaan, vaikka toki työtä on edelleenkin. Tulos on vaatinut paljon ja rohkeuttakin, mutta on meillä kyllä hauskaakin ollut.
Luin sattumoisin vähän aikaa sitten erään pitkäaikaisen Seta-tuttavani haastattelun toimintamme alkuajoilta. Hän sanoi, että meille muille aktivisteille olivat arvot kovin tärkeitä, ja näinhän se oli, mutta tämä ystävämme kertoi aktivisminsa yhdeksi syyksi halun löytää samanmielisiä ihmisiä – ystäviä ja ehkä vielä jonkun vähän läheisemmänkin. En tiedä täsmälleen, miten siinä sitten kävi, mutta itse asiassa samaa puutahan siinä sitten halattiin. Toiset yrittivät muuttaa rakenteita, toiset ottaa ajamiamme uudistuksia käytäntöön.
Toimintamme alkuaikoina samaa sukupuolta olevien ihmisten rakkaussuhde katsottiin rikokseksi tai myöhemmin rangaistavuuden poistuttua kuitenkin sairaudeksi. Asiasta puhuminenkin voitiin luokitella kielletyksi yllytykseksi. Miten siinä sitten tutustut?
Nyt on ilo tavata ja tutustua. Siispä jatketaan työtä ihmisoikeuksien puolesta, mutta nauttikaa myös yhdessäolosta. Iloisina ja onnellisina olette entistä vahvempia myös muuttamaan maailmaa paremmaksi.
Siis: oikein hyvää Manse Pridea!
Presidentti Tarja Halonen