Juhlavuotemme kunniaksi
Esa-Pekka Niemi
on suunnitellut meille upean julisteen sekä graafisia elementtejä, jotka ovat osa tämän vuoden Manse Pride ilmettä. 

Minulle on suuri kunnia osallistua juhlistamaan vuoden 2024 Manse Pridea taiteen kautta.

Kuvittajan ja graafikon urallani palkitsevimpia hetkiä onkin, kun saan mahdollisuuden tuoda esiin uusia näkökulmia, merkittäviä epäkohtia tai yksilöiden piilossa olevia tarinoita. Manse Pridelle suunnittelemissani kuvitushahmoissa ja julisteessa haluankin välittää iloisen viestin yhteisön moninaisuudesta sekä itsensä ja muiden hyväksymisestä. Myös viesti vähemmistöjen näkyvyydestä on julisteessa keskeisessä roolissa: otetaan rohkeasti kaupungin kadut haltuun!

Odotan myös innolla rakkaan kotikaupungin värikästä Pride-huumaa, mutta samalla iloitsen myös siitä, että pääsen vaikuttamaan tapahtumaan, joka edustaa niin paljon muutakin kuin pelkkää sateenkaarijuhlaa. Kun yhteiskunnalliset muutokset laahaavat, on turhauttavaa odotella tuulien kääntyvän uuteen suuntaan. Paremman päätöksenteon jouduttaminen vaikkapa poliittisen aktivismin keinoin saattaa tuntua tavan tallaajalle etäiseltä ja raskaalta, mutta sopiva vaikuttamisen kanava voi löytyä pienemmistäkin teoista; ehkä oma aseesi taistelussa onkin sivellin, soitin tai vaikkapa TikTok-videot. Olenkin iloinen siitä, miten visuaalinen kädenjälkeni voi olla pieni osa suurempaa muutosta ja toivottavasti onnistun inspiroimaan muita tekemään samoin. Voimme vahvana yhteisönä kulkea väriläiskä ja tanssiaskel kerrallaan kohti hyväksyvämpää yhteiskuntaa.

Nähdään prideilla!

Esa-Pekka Niemi